Syksy ja juurekset – nam! Halusin päästä mahdollisimman helpolla ja kehittelin ohjeen yhden vuoan ruokaan. Mukana on suosikkijuureksiani punajuurta ja palsternakkaa. Lisänä homejuustoa, joka sopii niin hyvin hieman makean punajuuren kaveriksi.
Ruokakokeiluni idea lähti siitä, että halusin tehdä ruuan punajuuresta, muista juureksista ja ohrasta pelkässä uunivuoassa, enkä keittää ohraa erikseen. Ihan yhdellä astialla en selvinnyt, sillä keitin punajuuria varmuuden vuoksi reilu 10 minuuttia ennen kuutiointia. Tavallisesti käytän juureksia raasteena risotoissa ja uuniruuissa, mutta nyt halusin tehdä suutuntuman vuoksi kuutioita.
Juures-ohra-aurajuustovuoka
- 2 isohkoa esikeitettyä punajuurta
- 3-4 porkkanaa
- 1 palsternakka
- 1 punasipuli
- 1 ½ dl rikottuja ohrasuurimoita
- öljyä
- 7 dl kasvislientä
- aurajuustoa
- persiljaa tai timjamia
- mustapippuria myllystä
- suolaa
Esikeitä punajuuria noin 10-15 minuuttia, jäähdytä kylmässä vedessä, kuori ja kuutioi. Kuori ja kuutioi kaikki loputkin juurekset. Kuori ja leikkaa punasipuli lohkoiksi. Laita kaikki juurekset ja sipulit öljyttyyn uunivuokaan. Lisää rikotut ohrasuurimot ja aurajuusto kuutioituna juuresseokseen ja mausta suolalla, pippurilla ja yrteillä, sekoita. Lisää kasvisliemi. Paista 200˚ C uunissa toiseksi alimmalla tasolla noin tunti. Peitä foliolla paistoajan puolivälissä.
Se kaamea Neuvovatäti
Voit esivalmistella ruoan edellisenä iltana eli esikeittää punajuuret ja kuoria ja pilkkoa kaikki kasvikset valmiiksi vuokaan. Kotiin päästyä vain lisäät kasvisliemen ja paistat vuoan. Uunin lämmetessä ehtii vedenkeittimellä keittää veden ja tehdä kasvisliemen.