Raparperi – alkukesän herkku taipuu moneen

admin
Raparperi – alkukesän herkku taipuu moneen

Jos pakastin on syöty talven aikana tyhjäksi marjoista, on raparperi ihana alkukesän raaka-aine kakkuihin, piirakoihin ja vaikka mehuun.

En ole koskaan joutunut ostamaan raparperia, vaikka aina sitä ei ole omassa pihassa kasvanut. Niillä joilla raparperi kasvaa, sitä kasvaa yleensä huomattavasti yli omien tarpeiden ja kysyvä saa sitä ilmaiseksi.

Raparperikeikaus – juhlava mutta iisi

Keikauskakun ainekset tulevat vuokaan nurinkurisessa järjestyksessä. Vuoan pohjalla sulatettu voi ja fariinisokeri. Päällä raparperipalat.Itse tykkään tehdä eniten raparperikeikauskakkua, koska se on niin juhlavan ja hienon näköinen, vaikka on ihanan iisi valmistaa. Maistuu jumalaiselta fariinisokerin ansiosta joko vispautuvan vaniljan tai vaniljajäätelön kanssa.

Teen sen Marttojen Raparperikeikauksen ohjeella, mutta olen muokannut ohjetta hieman omaan makuun sopivammaksi. Olen joskus aikaisemminkin maininnnut, etten tykkää liian makeista kakuista ja siksi usein vähennän ohjeiden sokerimääriä.

Raparperikeikauksessa käytän vain 2dl fariinisokeria ohjeen 3 dl:n sijaan ja ripottelen raparperien päälle vain ½ dl tavallista sokeria, kun ohjeessa kehoitetaan laittamaan 1dl.

Mukailtu raparperikeikaus

Täyte

  • 75 g voita tai margariinia
  • 
2 dl fariinisokeria
  • 
noin 1 l raparperipaloja
  • 
1/2 dl sokeria

 

Taikina

  • 150 g voita tai margariinia
  • 
1 1/2 dl sokeria
  • 
3 munaa
  • 1 rkl vaniljasokeria
  • 
1 1/2 tl leivinjauhetta
  • 
2 1/2 dl vehnäjauhoja

Kuumenna uuni 175°C:seen. Sulata rasva uunissa tasapohjaisessa kakkuvuoassa. Levitä sulanutta rasvaa myös vuoan seinämille. Ripottele vuokaan ensin fariinisokeri, sitten raparperipalat ja lopuksi sokeri.

Vatkaa taikinaan tuleva rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat joukkoon yksitellen ja lopuksi kuivat aineet. Nostele taikina raparperipalojen päälle.

Paista uunissa noin 45 min. Kumoa kakku vasta jäähtyneenä. Tarjoa jäätelön tai vaniljakastikkeen kanssa.

Taikina levitetään raparperipalojen päälle.

Raikas kesäjuoma raparperista

Toinen suosikkini raparperista on Raparperi-inkiväärijuoma, jota olen tehnyt jo 15 vuotta juomaksi kesän juhliin. Häissämekin tätä tarjottiin ja boolikin oli tehty tähän juomaan. Jos isot juhlat ovat tiedossa, teen juomaa varastoon ja pakastan. Raaka-aineet ovat halpoja (tai ilmaisia) ja aina juhlien jälkeen joku vieraista kysyy reseptiä.

Ohje on vain kahdelle litralle,  mutta itse en viitsi ikinä noin pientä määrää keitellä, vaan tuplaan kaikkien ainesosien määrän.

Valmis raparperi-inkiväärijuoma on hennon vaaleanpunaista. Kanelitangot kannattaa ottaa talteen, sillä ne voi käyttää uudelleen.

Raparperi-inkiväärijuoma

  • ½ kg pestyjä raparperinpaloja (ei siis tarvitse kuoria)
  • 2 litraa vettä
  • 1 kanelitanko
  • 3 cm:n pala tuoretta inkivääriä
  • ½ – 1 dl sokeria (tai jos tykkäät makeammasta, laita enemmän)

Pilko pestyt raparperit krouveiksi paloiksi. Laita vesi ja raparperinpalat kattilaan ja laita kiehumaan. Lisää kanelitanko ja kuorittu inkivääri pilkottuna. Keitä noin puoli tuntia, kansi hieman raollaan. Siivilöi mehu, sokeroi ja jäähdytä. Kun mehu on huoneenlämpöistä laita jääkaappiin tai pakasta.

Nauti oikein kylmänä, mielellään jääpalojen kanssa. Ja varaudu jakamaan ohjetta kyselijöille.

Pilkottua raparperia, inkivääriä ja kanelitankoja keitellään noin puoli tuntia.

Se kaamea Neuvovatäti

Ota käyttämäsi kanelitangot talteen, huuhtele ne ja kuivata. Voit käyttää samoja kanelitankoja useamman kerran, ainakin 2-3 mehunkeittoa hyvinkin.

Lue myös

Tällä verkkosivustolla käytetään evästeitä. Hyväksyt tämän käyttämällä tätä sivua. Hyväksyn Lue lisää