Saaristolaisleipä on niin hyvää ja sen tekeminen vie vain aikaa, ei hermoja. Paistoaika on pitkä, mutta kannattaa malttaa mielensä, jotta leivät ovat varmasti kypsiä.
Saaristolaisleipä
- 1 l piimää
- 75 g hiivaa
- 3 dl siirappia
- 3 dl kaljamaltaita
- 3 dl vehnäleseitä
- 3 dl ruisjauhoja
- 1 rkl suolaa
- 10 dl vehnäjauhoja
- Voiteluun siirappivettä, jossa ⅓ siirappia, ⅔ vettä
Lämmitä piimä isossa kattilassa kädenlämpöiseksi. Sekoita joukkoon hiiva ja kaikki muut aineet, sekoita. Anna taikinan nousta noin 1,5 tuntia lämpöisessä, vedottomassa paikassa, ei kuitenkaan kuumalla liedellä! Voitele kaksi noin 1 litran pitkänomaista leipävuokaa tai kolme pienempää. Jaa taikina vuokiin.
Paista leipiä uunin alimmalla ritilätasolla 175 asteessa 2 tuntia. Valele tai voitele välillä 1-2 kertaa siirappivedellä. Kumoa kypsät leivät ritilälle liinan alle jäähtymään. Leivät säilyvät hyvin ja niiden maku vain paranee, kun ne saavat tekeytyä muutaman päivän. Erinomainen juhlaleipä siis!
Katso myös
Caviart-kakku ja pienet leipäset saaristolaisleivästä
Se kaamea Neuvovatäti
Jos haluat saaristolaisleivästä maidottoman, käytä nesteenä omenamehua.