Suomalaisen käsityön päivää vietettiin jälleen 23.10. Ullakolle päivä oli erityisen juhlallinen, sillä Ullakko-tuotteen perustaja Rile Norberg valittiin vuoden käsityöyrittäjäksi.
Tämän vuoden teemaksi oli valittu yhteistyö, sillä ajatuksella, että käsityöyrittäjien yhteistyö kantaa läpi vaikeidenkin aikojen ja tuo uusia ideoita. Kulunut vuosi on ollut poikkeuksellinen käsityöyrittäjille, joiden pääasiallinen kaupankäynti käydään tapahtumissa. Koronan myötä tapahtumat ovat olleet peruttuina ja uusia toiminnan muotoja on täytynyt löytää.
Ullakko-tuotteen Rile Norberg keksi viime syksynä ajatuksen koko Suomen kattavasta Käsitöiden tavaratalo -ketjusta, joka pikapikaa toteutettiin Suomen käsityöyrittäjien SKYT ry:n jäsenyritysten kesken. Käsitöiden tavaratalo -ketju on perustelujen mukaan yksi parhaista esimerkeistä siitä, mitä käsityöyrittäjien välinen yhteistyö voi olla.
Lue lisää palkinnoista ja perusteluista SKYT ry:n verkkosivuilta
Lisätietoa Käsitöiden tavarataloista SKYT ry:n verkkosivuilla ja ketjun ajankohtaisista tapahtumista Facebookissa
Suomalaisen Käsityön Päivänä 23.10.2021 SKYT ry palkitsee Vuoden Käsityöyrittäjän ja Vuoden Käsityötuotteen. Vuoden 2021 SKYT-yritykseksi on valittu Ullakko-tuotteet ja yrittäjä Rile Norberg. Vuoden 2021 SKYT-tuotteeksi on valittu ComeBack™-laukut, joiden valmistajina ovat Jussakka ja Ompelimo Taitoisa.
Tilaa Ullakon viikkokirje
Arjen utopia -vinkit auttavat sinua löytämään itsesi kokoisen ja näköisen, sopivan ja onnellisen arjen käytännössä koeteltujen keinojen ja valmiiksi etsityn ja jäsennellyn tiedon avulla.
Tilaa tästä Ullakon Arjen Utopia -viikkokirje. Uutisia, vinkkejä ja tarjouksia – mutta ei roskaa. Tervetuloa mukaan kasvavaan joukkoon Arjen Utopian ystäviä!