Tähän sosekeittoon kasvikset paahdettiin ensin uunissa ja soseutettiin vasta sitten. Paahtaminen antaa keitolle oman, hyvän ja syvän maun. Keitto on oiva keino ruokahävikin pienentämiseen: aineksiksi käy melkein mikä vaan combo ja vähän nahistuneetkin kelpaavat hyvin.
Sosekeitto paahdetuista kasviksista
Uuniin
- Pellillinen kuorittuja ja pilkottuja kasviksia
- Loraus oliiviöljyä
- Yrttisuolaa
- Mustapippuria myllystä
- Sitruunan mehua
Kattilaan
- Kiehuvaa vettä
- 1 kasvisliemikuutio
- 2-2 1/2 dl kaurakermaa (tai jotain kermaa)
- 2 tl kurkumaa
- 2 tl fariinisokeria
Sopan päälle lautaselle
- Rouhittuja suolapähkinöitä tai
- Pilkottuja tuoreyrttejä tai
- Raejuustoa tai
- Smetanaa tai
- mitä mieli tekee ja kaapista löytyy
Laita uuni kuumenemaan 200˚C. Kuori ja pilko pellillinen perunoita, kasviksia, juureksia, sipulia…mitä kaapista löytyy. Ei haittaa vaikka ovat jo hieman nahistuneita. Suojaa pelti leivinpaperilla, laita kasvikset pellille ja huiski oliviiöljy ja mausteet päälle. Paahda uunin toiseksi ylimmällä tasolla noin 30 minuuttia.
Kun kasvikset ovat kypsiä ja saaneet vähän väriä, ota ne uunista ja siirrä kattilaan. Lisää kiehuvaa vettä noin kasvisten puoliväliin ja kasvisliemikuutio. Vettä voi lisätä vielä lopuksi, joten ei ole niin tarkkaa, pääasia, ettet heti laita liikaa. Anna kiehahtaa ja liemikuution liota. Soseuta sauvasekoittimella. Lisää kerma, kurkuma ja fariinisokeri ja sekoita. Jos soppa on liian tanakkaa, lisää vettä. Käytä vielä liedellä ja anna sopan pulpahtaa – ei tarvitse enää keittää. Tarjoile esimerkiksi rouhitun suolapähkinän kanssa.

Jääkaapista löytyi tällä kertaa tällaiset ainekset sosekeittoon. Perunaa, porkkanaa, palsternakkaa, punasipulia, suippopaprikaa ja kirsikkatomaatteja. Kaurakerman sijasta voit käyttää jotain muuta maito- tai kasvispohjaista kermaa.

Pilko kasvikset ja levitä leivinpaperilla suojatulle pellille. Huiski päälle oliiviöljy ja mausteet.

Paahda kasviksia kunnes ne ovat kypsiä ja saaneet hieman väriä. Ullakon Kattilahatut ovat juuri oikean kokoiset moneen keittiöhommaan: suojaavat näpit palamiselta, mutta eivät sotkeennu ruokaan.

Siirrä paahdetut kasvikset kattilaan ja lisää vesi sekä kasvisliemikuutio. Älä laita liikaa nestettä, noin puoliväliin kasviksia on hyvä. Nestettä voi aina lisätä myöhemmin, jos keitto on liian paksua.

Soseuta sauvasekoittimella, kun kasvikset ovat kypsiä.

Lisää kerma, kurkuma ja fariinisokeri ja sekoita. Tässä vaiheessa voit lisätä vettä, jos keitto tuntuu liian paksulta.

Rouhitut suolapähkinät ova mukava rouskuva lisä keiton päällä. Voit tarjoilla sopan myös tuoreyrttisilpun, raejuuston tai smetanan kanssa.
Se kaamea Neuvovatäti
Kokeile rohkeasti eri kasvis ja vihannes yhdistelmiä – hyvää niistä tulee!
4 kommentit
Todella hyvää! Laitoin ihan kermaa. Selleriä, palsternakkaa, porkkanaa, 2 valkosipulin kynttä, punasipulin puolikas,… nam!
Kiva kun kokeilit! Kuulostaa tosi hyvältä yhdistelmältä, palsternakka on mun suosikkijuures 🙂
Niin ja maa-artisokkaa muutamia…
Maa-artisokka kruunaa ruoan kuin ruoan.